tiistai 19. kesäkuuta 2012

Opiskelijat ovat köyhimpiä suomalaisia

Suomessa oli vuonna 2010 arviolta noin 700 000 pientuloista henkilöä, tämä tarkoittaa siis jopa 13,3% koko Suomen väestöstä. Pientuloiset eivät kuitenkaan ole mikään homogeeninen ja harmaa köyhäilistö, vaan tavallisia ihmisiä - kavereita, naapureita, työtovereita, isiä, äitejä, tyttäriä, poika, vaareja ja mummoja.

Opiskelijat kärsivät "vapaaehtoisesti" köyhyydestä

Kaikkein pahiten köyhyys kuitenkin iskee opiskelijoihin.

Opiskelijoiden syvä köyhyys johtuu opiskelijoiden vapaaehtoisesta köyhyydestä. Moni opiskelija sinnittelee hyvin pitkälle pelkän opintotuen ja asumislisän varassa (469.8/kk), koska moni yrittää viimeiseen asti välttää opintolainan ottamista. Opintolainan nostaminen ja käyttäminen on kuitenkin perusedellytys perustoimeentulon saamiseksi.

Päinvastoin kuin muut yhteiskunnamme jäsenet, niin opiskelijoilta edellytetään ensisijaisesti lainottamaan toimeentulonsa - jos ei opintolainalla, niin sosiaalisella luotolla. Epäselvä käytäntö, joka on johtanut sosiaalivirastot tulkitsemaan sosiaalisen luoton ensisijaiseksi toimeentulon muodoksi on kuitenkin ongelmallinen, sillä sen seurauksena menettää automaattisesti luottotietonsa.

Vaikka vuoden 2010 tilastojen mukaan Suomen selkeästi suurin pienituloisten ryhmä olivat eläkeläiset [taulukko 1], niin köyhyysvaje-kuvaajaan [kuvaaja 2] mukaan Suomen köyhin yhteiskunnallinen ryhmä olivat juuri opiskelijat. Korkea köyhyysvaje kuvastaa suuria tuloeroja pientuloisten ryhmien sisällä, eli käytännössä sitä kuinka kurjassa asemassa eri yhteiskunnan ryhmät ovat toisiinsa nähden. Köyhyysvajeesta kärsivät eniten opiskelijat ja yrittäjät, kun taas suurimmat pientuloiset ryhmät, eli eläkeläiset ja palkansaajat, kärsivät köyhyydestä vähemmän. Opiskelijoiden ja yrittäjien suhteellisen korkea köyhyysvaje kuvastaa heidän heikkoa asemaansa hyvinvointivaltiomme turvaverkostossa ja tulonsiirroissa.


Huonosti menestyvät yrittäjät tippuvat toimeentulotuen varaan

Pienyrittäjiä tai toiminimiä ravistelevat talouden suhdannevaihtelut, mikä pakottaa heidät talouden lamaantuessa turvautumaan henkilökohtaiseen omaisuuteen tai toimeentulotukeen. Yrittäjät ja toiminimet eivät nimittäin ole oikeutettuja työttömyystukeen palkansaajien tapaan, vaan heillä on pakollinen 6kk karenssi siirtyessään yritystoiminnasta työttömiksi.

Yhteiskunnan menojen tuloleikkuriin joutuvat herkinten yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat yksilöt. Opiskelijat ovat tällä hetkellä ainoa yhteiskuntamme erityisryhmä, jota vaaditaan luotottamaan opiskelunsa ja elämisensä. Opiskelijat eivät ole tarpeeksi suuri, varakas saati näkyvä voima vastustamaan yhteiskuntamme muita edunvalvojia ja intressiryhmiä. Ammattiliitot, elinkeinoelämän lobbaajat, työnantajajärjestöt ja valtapuolueet suojelevat omia etujansa yli yleisen ja yhtäläisen edun.

Opiskelijoiden yli tullaan kävelemään niin nyt kuin huomenna. Opiskelua varmempaa on vain työttömyys.




[Taulukko 1: Pientuloisuus sosioekonomisiin ryhmiin jaotellen]


[Kuvaaja 2: Köyhyysvaje pientuloisten keskuudessa. Eli pienituloisten keskitulojen eroavaisuus pientuloisuuden rajasta.]

Lähteet:
http://www.stat.fi/til/tjt/2010/02/index.html
http://www.stat.fi/til/tjt/index.html
http://www.stat.fi/til/pra/index.html
http://ylioppilaslehti.fi/2012/04/pakkolainaa-velan-paalle/

torstai 14. kesäkuuta 2012

Suomalainen demokratia on harhaa

Suomessa on pitkään peräänkuulutettu ja ajettu demokratiaa pohtimatta demokratian todellista luonnetta. Demokratian käsite on laaja ja venyvä, niin maailmalla kuin myös kotoisassa Suomessa.

Tavallisen kansalaisen mielestä demokratia on sitä, että hänen mielipiteensä otettaisiin huomioon. Tämä on väärä oletus, sillä tavallisen kansalaisen mielipiteellä ei ole oikeasti mitään merkitystä.

Hieman valistuneemman kansalaisen mielestä demokratia on sitä, että enemmistön mielipide otettaisiin huomioon. Vaikka tämä on teknisesti totta, niin enemmistön mielipiteellä ei ole oikeasti mitään merkitystä, jollei kansalaisten mielipidettä ylipäätänsä haluta kuunnella.

Niin Suomessa kuin maailmalla harjoitettava nykydemokratia on pohjimmiltaan aivan samanlaista demokratiaa kuin jo muinaisessa Kreikassa Ateenan kaupunkivaltiossa harjoitettiin. Demokratia on nimittäin aivan eri asia kuin tasa-arvo, sillä niin nyt kuin muinaisessa demokratiassa, joidenkin intressien tai yksilöiden äänivalta yhteiskunnassa on ylitse muiden.

Ateenan kaupunkivaltiossa vain vakavaraisten ja kunniallisten sukujen miespuolisilla aikuisilla oli äänioikeus. Tämän lisäksi nämä harvat äänioikeutetut olivat epätasa-arvoisia toisiinsa nähden. Jotkut olivat varakkaampia, toiset köyhempiä; toiset lahjakkaita puhujia, toiset yksinkertaisia; toiset olivat tunnettuja poliitikkoja, kun taas toiset olivat tuiki tuntemattomia tuppukyläläisiä.

Robert Michels (1876 - 1936) ei ole turhaan sanonut, että "siellä missä on organisaatio, niin siellä on myös harvainvalta."

Harvainvallan rautainen laki

Me emme voi pienissä piireissämme välttyä epätasa-arvoon perustuvalta vallankäytöltä. Kun parin ihmisen yhteistyö muuntautuu ryhmäksi tai massaksi, niin me emme voi välttyä siltä etteikö muutamat ihmiset voi saada mielipiteillään ylivoimaisemman jalansijan.

Björn Wahlroos pitää demokratiaa massojen tyranniana ja markkinoita todellisena demokratiana. Minä en ymmärrä hänen ongelmaansa. Ihmiset kirjoittavat palstametrejä hänestä ja hänen mielipiteistään. Hänet on nostettu jalustalle meidän tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassamme ja juuri tähän pätevät enemmän markkinoiden kuin demokratian lait. Me olemme kaikki vieteltävissä ja ostettavissa, sillä meidän yläpuolellamme on aina joku, joka voi harjoittaa ylivaltaa meihin nähden.

Me elämme kauhun tasapainossa, koska parempaa ei tule koskaan olemaan ja sudet ovat aina susia olivat ne sitten lammasten vaatteissa tai eivät.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Venäjän pelkoon ei ole syytä

Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Kamarovin kommentit ovat herättäneet jälleen kerran suuren polemiikin poliittisessa keskustelussa NATO:sta ja puolustusvoimien nykytilasta. Lööppimedia voi jälleen kerran vuolla asialla kultaa, koska Suomessa on aina pelätty Venäjää ja tullaan pelkämään. Syy pelkoon ei ole aiheeton, sillä onhan meidän historiamme itäisen naapurimme kanssa ollut viime vuosisadalla hyvin hankala Suomen kannalta.



Toisen maailmansodan jälkeen Suomi liitettiin tiukasti Neuvostoliiton etupiiriin, mutta muurin murrettua vanha YYA-sopimuskin on myös muodollisesti ratkennut. Kuitenkaan tämä ei Kenraali Kamarovin esimerkin mukaisesti ole vielä levinnyt kovinkaan laajalle Venäjän asevoimien kenraaleja ja esikuntia. Kylmän sodan aikana mahdollisen konfliktin yhteydessä neutraali pohjola olisi väistämättä joutunut valitsemaan puolensa. Ruotsilla oli oma salaiset sopimuksensa NATO:n kanssa, kun taas Suomi ei olisi voinut välttyä YYA-sopimuksen asettamilta ehdotuksilta.

Baltian maiden ja Puolan liittyminen ovat olleet selkeitä todisteita sotilasvallan etupiirin liikkumisesta suoraan Neuvostoliiton vanhoille etupiirivyöhykkeille, mitä vanhan vallan kenraalit tuskin katsovat suopein silmin. Yhdysvaltain edesajama ohjuskilpihanke Eurooppaan ja mahdollinen laajeneminen Suomeen, Ukrainaan ja Georgiaan olisivat entistä pahempia loukkauksia vanhan sotilasmahdin edessä.

Kenraali Makarovin puheet ovat vain voimantuntonsa menettäneen kenraalin räksytystä vanhan vallan raunioilla. Toivoa sopii, että Ulkoministeri Tuomioja saa painostettua Putinin hallintoa pitämään alaisensa paremmin tiukemmassa hihnassa ilman tarpeettomia diplomaattisia konflikteja.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Ihana, ihana Berliini

Kuljettuani halki Keski-Euroopan, vain harva maa tai kaupunki on jattanyt niin merkittavan positiivisen muiston kuin Berliini. Saksan paakaupunki Berliini ei ole oikeastaan kunnolla edes saksalainen, vaan valtaisa kosmopoliittinen lansimaisen liberaalin sivistyksen kehto. Niin laaja ihmisten kirjoa elaen sulassa sovussa toinen toisten lomassa en ole aiemmin nahnyt. Monikulttuurisuus on tassa kaupungissa ennemmin hyve, kuin kirous ja kasite ulkomaalaisuus haipuu kaukaisuuteen.



Berliini ei ole vahva pelkastaan yleiselta suvaitsevaisuudeltaan, vaan koko kaupunki hallintoineen, byrokratioineen, talouksineen ja kulttuurinen on yhteensulautunut. Moninaiset kulttuuriset tempaukset uskonnollisine tapahtumineen aina nuorten techno/rave -iltamiin ovat kaikkien ikaluokkien ja kansallisuuksien vapaasti tavoiteltavissa. Katujen pienissa puodeissa on tarjolla niin paljon muotia, vaatetta, aatetta ja etnisia ruokaloita, kuin vain on mahdollista. Berliini on niin suuri kaupunki, etta monimuotoisuus pitaa itseaan ylla myòs taloudellisesti - ihmisillà on varaa ostaa ja kuluttaa.

Pohjoismaihin ja muihin Euroopan kaupunkeihin verrattuna monikulttuurinen stigmatisaatio on lahestulkoon olematonta, mikà hàmmentàà varsinkin Pohjoismaissa jo tottumaani kohtuullisen suureen suvaitsevaisuuteen.

Mielenkiinnolla jàà nàhtàvàksi, kuinka suuriksi Euroopan sulatusuuneiksi muut suuret kaupungit osoittautuvat. Voiko Amsterdam tai Lontoo edustaa jotain Berliinià suurempaa, vai onko Berliini Euroopan ja EU:n todellinen ydin?

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Uusi uljas maailma


Jos jotain havaintoja olen tehnyt kuukauden interrail-matkalta halki Euroopan, niin maailma on tosissaan hämmentävän laaja ja monimuotoinen kaikin mahdollisin tavoin aina mekaanisesta biologiasta metafyysiseen filosofioihin ja äärimmäisistä olosuhteista toiseen.

Historiallisesta perspektiivistä tuntuu mahdottomalta ajatella, kuinka elämän hitaassa ja pitkässä elinkaaressa voi menestyä niin nopeita kulttuurisen evoluution kierteitä käyvä olento kuin ihminen. Päinvastoin kuin lyhyemmän elämänkaaren läpikäyvät hyönteislajit, meidän sukupolvellinen kiertomme kulttuurisen (ja samalla siis teknologisen) evoluution vauhti suo meille saman sopeutuvaisuuden kyvyn kuin kaikkein selviytymiskykyisten eliölajien joukossa.

Tästä äärimmäisen nopeasta evoluutiosta huolimatta me olemme oman biologisen imperatiivimme kahlitsemia taistelemaan loputtomia selviytymistaisteluja ympäristöä vastaan. Ahneuden ja itsekkyyden hetki ei ole häpeä, vaan todellisuudessa selviytymisen edellytys. Kaikista sodistamme henkiin jäävät usein vain ne kaikkein kunniattomimmat paskiaiset ja petollisimmat pelkurit.

Suomessa olosuhteet ovat hyvin, mutta muualla maailma on rappioitumassa pala palalta valtavien ihmismassojen alla. Helsingin "kerjäläisongelma" on vain kärpäsenpaska verrattuna tilanteeseen muualla Euroopassa.

Sosialismi nosti köyhät keskiluokkaan. Mutta nyt kun kaikki sosialistit ovat keskiluokkaisia, on heitä vaikeaa laittaa marssimaan kärsivien puolesta. Ihmisen lyhytnäköisyys toistuu loputtomasti historiassa ja tulee aina toistumaan.

EMU on tiellä epäonnistumiseen ja hädän hetkellä kaikkien katseet kääntyvät itseenpäin. Ilmastonmuutos tulee lakaisemaan alleen tämän maailman. Toivoa sopii, että tulevan uuden uljaan maailman Napoleon on tällä kertaa meidän puolellamme - eikä meitä vastaan.