sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Edustajistovaalit 2011

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL on julkistanut viralliset valtakunnalliset kysymykset ylioppilaskuntien edustajistovaaleja varten. Nämä kysymykset tullaan asettamaan kaikille nähtäväksi ja helposti vertailtaviksi vaalikoneen avulla. Varsinaiset vaalit tullaan järjestämään uuden lukuvuoden alussa syksyllä 2011.

Itse tulen olemaan ehdolla Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon Helsingin Yliopiston Vihreiden vaalilistalta. Tulen vastaamaan ja perustelemaan parhaani mukaan jokaiseen asetettuun kysymykseen tämän sivuston välityksellä.

Pitkänlinjan opiskelijaedustajana olen ajanut sinnikkäästi ja kärsivällisesti läpi parannuksia ja uudistuksia. Mahdollisena tulevana ylioppilaskunnan edustajiston jäsenenä tulen jatkamaan aloittamallani linjalla rakentaa parempaa tulevaisuutta meille kaikille, eikä vain rajatulle vähemmistölle.

En pelkää myöntää olevani väärässä, mutta en myöskään tule lakoamaan kuin korsi tuulessa. Tulen taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Yksin olen heikko, mutta teidän tukenne on se voima, joka ajaa minua eteenpäin. Yksin minun ääneni ei kanna minnekkään.

Yksinäinen vaatimus hukkuu huutojen mereen. Antakaa minulle äänenne, niin voin kantaa Meidän kaikkien yhteisen sanoman läpi!

Olen avoin kaikille ajatuksille ja huomioille, joita Te rakkaat lukijani voitte antaa minulle kommentoimalla tekstejäni. Lukekaa, kommentoikaa ja seuratkaa ehdokkuuteni etenemistä!

SYL:n valtakunnalliset kysymykset

1. Suurimman osan opiskelijoista tulisi jättää opinnot kandidaatintutkintoon
(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, en osaa sanoa, melko eri mieltä, täysin eri mieltä)


2. Yliopistostani voitaisiin leikata yksikköjä tai karsia sisäänottoa koulutusohjelmiin.

(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä)

3. Opiskelijaliike on otettava kantaa laajemmin yhteiskuntaa koskeviin asioihin.
(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä)

4. Mitkä ovat tärkeimmät kriteerit opiskelijaruokailussa?
(Edullinen hinta / laadun kehittäminen / luomu / lähiruoka / hyvä maku / erikoisruokavalioiden huomioiminen jne.? )

5. Ylioppilaskuntani tulee osallistua SYL:n yhteisiin kampanjoihin
(esim. sellaisiin kuin Opintoraha indeksiin -kampanja). (täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä).

6. Mitä opintotuen kehittämistavoitteita pitäisi ajaa seuraavaksi?
Valitse mielestäsi kaksi ensisijaista vaihtoehtoa. (tulorajojen korotus, opintolainaosuuden korotus, opintorahan korotus, asumislisän vuokrakaton korotus, asumislisän irrottaminen opintojen etenemisestä, asumislisä ympärivuotiseksi, huoltajakorotus, osa-aikaisen opiskelun mahdollistaminen esim. sairastaessa, ja ei mitään, opintotuki on hyvä juuri nyt)

7. EU-ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden tutkintoon johtavan opiskelun tulee olla maksutonta.

(täysin samaa mieltä, melko samaa mieltä, eos, melko eri mieltä, täysin eri mieltä).

8. YTHS-maksuissa tulisi painottaa:
(nykyistä enemmän terveydenhoitomaksua / nykyistä enemmän käyntimaksuja / säilyttää nykytila). Voit valita yhden vastausvaihtoehdon.

9. Opiskelijoiden asumisvaikuttamisessa tulee keskittyä ensisijaisesti:
(opiskelija-asuntojen määrän lisäämiseen / opiskelija-asuntojen laadun parantamiseen / yleisiin vuokramarkkinoihin vaikuttamiseen). Voit valita yhden vastausvaihtoehdon.

10. Yliopistotutkintoihin sisältyvä kansainvälistyminen tulee hoitaa jatkossa: (Pakollisella vaihto-opintojaksolla / Pakollisella kansainvälistymisjaksolla / Pakollisella vaihto-opintojaksolla tai kotikansainvälistymisosiolla / Vapaaehtoisella kotikansainvälistymisosiolla / Vapaaehtoisella vaihto-opinnoilla / Muu, mikä). Voit valita yhden vastausvaihtoehdon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti