torstai 2. kesäkuuta 2011

Tulosvaroitus: Suomi Finland Oy Ab

Hallitusneuvottelut päättyivät sitten virallisesti 13. neuvottelupäivänä, kun SDP ja Vasemmistoliitto marssivat ulos säätytalolta. Kun Suomi on tuudittautunut konsensus-Suomen harmaaseen hallintoon viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, niin vihdoin ja viimein politiikka on palaamassa politiikkaan. Suomen puolueissa on viimein alettu heräämään, ettei suomalaiset halua Suomea hallittavan kuin yritystä.

Suomi Finland Oy AB on yritys, jota on yhä enemmissä määrin hallinnoitu liiketaloudellisesti, sen yhteiskunnallisen ja poliittisen aseman unohtaen. Vaikka toisaalta näennäinen Kokoomuksen kohoaminen suurimmaksi puolueeksi kertoo konsensus-Suomen politiikan kannatuksesta, niin Perussuomalaisten rynnistys perustuu ennen kaikkea heidän kyvystään nostattaa vastavirran tälle harvoja hyödyttävästä etupolitiikasta. Suomen yritysjohtamiseen on kyllästytty ja tilalle vaaditaan poljettujen massojen keskuudesta ihmisarvoista politiikkaa.

Perussuomalaiset ovat onnistuneet valtakunnallisesti siinä, missä Vihreät ovat epäonnistuneet surkeasti. Perussuomalaiset eivät ole antaneet itsensä kesyyntyä salonkikelpoiseksi, vaan ovat pusertaneet itsensä ulos suurena reformipuolueena. Hyvä veli -verkostojen ja korruption paljastuminen on auttanut vastavirran muodostumisessa. Vihreät vain eivät onnistuneet ottamaan tarpeeksi isoa eroa ryvettyneistä puolueista, vaan liputtivat yhteistyön hengessä voimakkaasti. Tähän asti Perussuomalaiset ovat vetäneet loistavaa julkisuuspeliä, hakien voimakasta kontrastia vanhan kastin puolueisiin ja poliitikoihin ja samalla esiintynyt avoimena ja vilpittömänä hallitusmyönteisenä blokkina.

Koska Kokoomuksella on olemassa järkevä hallitus vaihtoehto enää vain SDP kanssa
, niin me kaikki tulemme maanantaina näkemään onnistuuko SDP:n ajama riskaabelin bluffinsa läpi. Voi olla, että Katainen vielä houkuttelee SDP takaisin, jos Keskusta ei suostukaan mukaan epävakaaseen hallituspohjaan. Niin Kokoomukselle ja monille demareille, demarien sosiaalidemokraattinen linjaveto tuntuu hyvin poikkeukselliselta. Onko SDP muuttumassa porvarillisesta arvopuolueesta takaisin sosiaalidemokratiaan? Johan moinen ajatus saisi oikeistodemarit hikoilemaan ja itse pääsatraappi ex-pääministeri Lipposen murahtelemaan kiukkuisesti unissaan!

Eniten hämmästelen Vihreitä. Miten he ovat hallitusneuvotteluissa valmiita olemaan hallituksessa, ellei perusturvaa todellisuudessa nosteta vähintään 100€? Jos Vihreiden ajama perusturvan nosto seuraa aiempien vuosien tapaa turvata heikompien asemaa, niin perusturvan nosto valtio perii takaisin köyhiltä jollain muulla tavoin. Jos Vihreät myyvät itsensä jälleen, niin puolue hajoaa liitoksiin. Vihreiden suorittama jäsenkysely paljasti monien Vihreiden puolueen jäsenten asenteen hallitukseen menemisestä. Ainoastaan tiukoin ehdoin on Vihreillä mahdollisuus liittyä porvarihallitukseen, muutoin Vihreiden kannatusta seuraa hävitys.

Kävi miten kävi, niin konsensus-Suomi tulee jatkumaan niin kauan kuin Suomea johtaa vaaleilla valitut ministerit. Vaikka valtion virkamiehet ovat nimellisesti puolueettomia valtionsa nöyriä palvelijoita, niin se ei estä heiltä omaa ajattelua ja mielipiteitä. Eri virastojen, kuntien, laitosten ja ministeriöiden johtokunnissa on vallassa voimakas vanhoillinen, keskiluokkaistunut ja markkinatalous orientoitunut maailmankuva. Kokemattomat ministerit voimistavat virkamiehistön valtaa ja ministeriöiden maailmankuvan jakavista ministereistä kasvaa sisäisen tuen ja motivaation kautta voimakkaita voimatekijöitä. Virkamiehistön tuki kantaa ministeriössä pitkälle, kun taas sisäinen muutosvastaisuus tekee kaikesta työskentelystä lähestulkoon mahdotonta.

Suomea tulisi johtaa, mutta ei hallinnoida. Vaikka ministerit vaihtuvat säännöllisesti, niin virkamiehistökoneistossa menee vielä vuosia, kunnes vanhoilliset sukupolvet ovat väistyneet. Ironisesti yritysmaailmassa uudistuminen tapahtuu luontevammin kuin valtion virastoissa tai hallinnossa. Yritysmaailmassa yritykset jakavat tulospalkkioiden, optioiden ja voittojen tavoittelussa yhteisen jaetun intressin – ja pärjätäkseen markkinakilpailussa tulee yrityksen tehostaa toimintaansa jatkuvasti kyetäkseen kilpailemaan kilpailijoidensa kanssa. Vaikka ministerin salkuista taistellaan vähintään kerran neljässä vuodessa, niin virkamiesten rinnalla ei kilpaile kukaan. Suomen hallitus on vain kulissi - tosiasiallisesti meillä on jo viimeiset parikymmentä vuotta hallinnut virkamieshallitus.

Suomi Finland Oy Ab, mihin menet?

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Raimo mainosti turhan hanakasti omia sivustojaan, joten päätin poistaa sen. Mielipiteessä itsessään ei ollut mitään pahaa. Mielestäni Perussuomalaisille annettiin elämänsä mahdollisuus muodostaa hallitus, he eivät vain olleet valmiita minkäänlaisiin myönnytyksiin. Loppujen lopuksi SDP nousi vaa'ankieliksi ja valitsi mieluummin Perussuomalaisten sijaan Kokoomuksen petikumppanikseen.

    VastaaPoista