lauantai 2. tammikuuta 2010

Globaali monikulttuurinen tietoyhteiskunta

Samaan aikaan kun yhteiskuntamme on käynyt läpi kaupungistumisen haasteita on 1980-luvulta alkaen alkanut voimistua jo seuraava suuri yhteiskunnallinen rakennemuutos. Tietoyhteiskunta uusine teknologioineen ja viestintäväleineen on muuttanut massaviestinnän lähemmäksi yksilöä. Voimistuva yksilöllistyminen on ollut osa vielä vaikuttavaa kaupungistumisen rakenteellista muutosta, mutta uusi tietoyhteiskunta on nostanut yksilön, yksilön omat kyvyt ja halut yhteiskunnan keskiöön.

Ihmisten ei ole enää mahdollista vain nauttia tietoyhteiskunnan mahdollisuuksista, vaan koko yhteiskunta on muuttunut painottamaan yksilön välttämättömyyttä osallistua. Meidän kaikkien oletetaan nyt oppivan käyttämään tietokonetta, kännyköitä, GPS, digitaalisia vehkeitä ja muita elektronia härveleitä. Ne onnettomat, jotka ovat vanhaa ikäänsä tai muuhun syy vedoten vältelleet tietoyhteiskunnan murrosta, sotketaan nyt suohon ja kävellään tunteettomasti ylitse. Maailma laukkaa ohitse, eikä onnikkaa tahdo saada sille matkalle.

Yksilöllistymisen ja liberalismin ajatusmaailma näkyy siinä miten voimakkaasti olemme hyväksyneet ajatuksen siitä, että kaikki on loppujen lopuksi omasta itsestä kiinni ja jokainen on oman onnensa seppä. Työn tekemisen pakon muistaa enää vain vanha sukupolvi - se sama sukupolvi, joka hikipisaroillaan on maksanut nykyisen hyvinvoinnin ja muutti maaseudulta kaupunkeihin 50-70 -luvulla. Maaseudulla ei sekatyöläisenä tai maatalousyrittäjänä ansiot lohjenneet todellakaan helposti – kaikki oli niin paljon itsestä kiinni.

Silti huomaamme miten moni vaipuu valinnoiden monimuotoisuudesta epätoivoon. Enää ei saa helppoa tienestiä tehtaasta eikä yrityksestä. Enää ei kelpaa vanha duunari uuteen – tilalle palkataan se nuori monitaituri projektityöläinen, jolle maksetaan harjoittelupalkkaa tai ei aina sitäkään. Työläinen ei ole enää työläinen – vaan oman elämänsä yksityisyrittäjä, joka kilpailee muita yrittäjiä vastaan. Kaikille helppoon elämään tottuneille on onneksi olemassa oma loppumattoman suolan, vehnän ja kultaisten kolikkojen sampo; nimittäin sosiaaliturva. Tosin tämäkin sosiaaliturva on kallistuvassa maailmassa sellainen, että sitä saa vain kun ihminen todella on jo murjottuna maassa ja kaiken oman aineellisen toimeentulonsa menettäneenä.

Monikulttuurinen Suomi

Samaan aikaan vanhat kansalliset, ideologiset ja poliittiset muurit ovat murtuneet. Ihminen ei ole yksin, mutta nationalismin niin karvaasti korostamalla 1900-vuosiluvulla on ollut pakotettu tekemään kontaktia muihin kansallisuuksiin ja kulttuureihin. Niin tietoyhteiskunta, kuin monikulttuurisuus eivät ole vaihtoehtoja, vaan meille pakotettuja ehdottomuuksia. Varsinkin nyky-Helsingissä on nähtävissä tämä tilanne äärimmäisen hyvin. Pakolaiset ja maahanmuuttajat tulvivat alati suurempina massoina suomalaisten keskuuteen muovaten jo hiljalleen muuttuneita kerrostalo- ja elämäntapakulttuureita. Yksi yhteiskunnan suuri murros ei ole edes ohi ja jo saman tien seuraava alkaa.

Suomi on ollut erikoinen teollistuneista maista siinä mielessä, että sillä on ollut kaikkein yhtenäisin yhteiskuntarakenne. Vain vähän etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä – mutta nyt tuo idylli on murtumassa ja me saamme kokea monikulttuurisen yhteiskunnan täydet riemut. Suuren muuton kokeneet ihmiset ovat revitty juuriltaan jo kerran ja nyt heidät revitään uudestaan. Ne onnelliset keskiluokkaistuneet voivat toistaiseksi karata monikulttuurisen yhteiskunnan murrosta paremman väen omistusasuinalueille.

Toistaiseksi on hyvä olla suvaitsevainen omakotitalossa – kuin monikulttuurisessa kerrostalossa. Vuokrakasarmeissa ja opiskelija-asuntoloissa kansainvälisyys ei ole vain poikkeus vaan pikemminkin yleinen tapa. Näissä sulatusuuneissa syntyy uusia hybridiyhteisöjä, sillä nykyisillä toiminta-tavoilla nopeasti monikulttuuristuvilla asuinalueilla ei enää tapahdu integroitumista vaan diffuusioita. Kulttuurit sekoittuvat muodostaen sekakulttuureja, jotka eivät varsinaisesti kuulu enää kumpaakaan kulttuuriin.

Tässä vaiheessa yleensä ylistetään tällaisen sekakulttuurisen ihanuuksia, mutta me unohdamme että tämän matkan tehdäksemme meidän kaikkien on muututtava arvoiltamme, uskoltamme, elämäntavoiltamme ja ajatuksiltamme. Me emme voi valita minkälaisia muotoja nämä sekakulttuurit ottavat, vaan nämä sekoitukset saattavat pitää sisällään niin hyviä kuin huonojakin ominaisuuksia. Sinun on opittava elämään öisin yhteisöissä, joissa öisin on luonnollisin sosialisoitumisaika, koska päivisin on liian kuuma. Vaimosi tulee kyetä näyttämään vartalostaan muille muutakin kuin silmät, etkä enää voi muutenkaan julistaa omia lapsiasi tai vaimoasi omaisuudeksi. He ovat tasa-arvoisia, niin outoa kuin se onkin. Kaikki ominaisuudet tai arvot eivät ole yhteensopivia – joten me väistämättä tulemme kohtaamaan molemmin puolin konflikteja ja kitkaa.

Mutta kenen ehdoilla me sekoitumme keskenämme? Maassa maan tavalla - vai maassa muiden tavoin?
Itse uskon että lähtökohta on siinä mikä on vallitseva kulttuuri, eikä tällöin integroitumisen painopistettä voida sijoittaa alkuperäisväestöä vaan pikemminkin vähemmistökulttuureja kohtaan.

Maassa maan tavalla - ja myös muidenkin tavoilla.


LÄHTEET:
Risto Alapuro, Suomen synty paikallisena ilmiönä 1890 – 1933
Edited Ojala, Eloranta, Jalava; The Road to Prosperity – An Economic History of Finland
Jokinen, Saaristo; Suomalainen yhteiskunta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti